Kyläyhdistystoimintaa Metsämaalla jo 40-vuoden ajan

Vuoden 2024 keväänä kyläyhdistystoiminta on ollut vireää kotikylässämme neljänkymmenen vuoden ajan. Metsämaan kyläyhdistys on saavuttanut kunnioitettavan iän ja sen tarina jatkuu edelleen.

Kurkistus historiaan

Kurkistus kyläyhdistyksen perustamisajankohtaan vie meidät muutoksen vuosiin Metsämaalla. Aiemman itsenäisenä kuntana toiminut Metsämaa liitettiin 1.1.1976 lähtien Loimaan kuntaan. Metsämaa ja laajemmin koko suomalainen maaseutu kävivät läpi tuolloin merkittävää murroskautta. Maaseudun väestö väheni ihmisten muuttaessa kaupunkeihin. Asukkaiden lähdön myötä lähtivät myös palvelut. Talousvaikeuksien kanssa kamppailevilla pienillä maaseutukunnilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin liittyä yhteen suuremman naapurikunnan kanssa. Tämä luonnollisesti tiesi aluetta koskevien päätösten siirtymistä liitoskunnan hallinnolle. Vastauksena edellä mainittuihin muutoksiin, kylät alkoivat aktivoitua omien alueidensa kehittämisessä. Kyläyhdistysten kulta-aika oli alkanut.

Alusta asti Metsämaan kyläyhdistyksen tärkeänä tehtävänä oli kylän etujen valvominen. Kyläläisten näkemyksiä pyrittiin tuomaan esille päätöksentekoa ja suunnittelua käsittelevissä asioissa. Muita tärkeitä tehtäviä olivat peruspalvelujen säilyttämisen turvaaminen, kyläläisten yhteisöllisyyden parantaminen sekä kylän viihtyisyyden edistäminen. Kyläyhdistyksen säännöt edellyttivät jäseniltään tarmoa ja aktiivisuutta oman kylän kehittämiseen. Kylätoimikunnalta sen sijaan edellytettiin riittävää tiedottamista kylää koskevissa asioissa.

Metsämaan kyläyhdistyksen merkitys Metsämaan kylän kehittäjänä on ollut kiistaton. Kyläyhdistys on toiminut kotikylän vireyden säilyttäjänä aktiivisesti ja monipuolisesti. Kyläyhdistys on kerännyt varoja erilaisiin hankintoihin, kurssittanut kyläläisiä, puolustanut palveluita, julkaissut Metsämaa-kirjan, järjestänyt tapahtumia, retkiä ja kyläjuhlia sekä osallistunut erilaisten hankkeiden toteuttamiseen. Talkoohenki kylällä on aina ollut korkealla. Tämän kaiken taustalla on vaikuttanut metsämaalainen ”ällipäisyys” eli itsepäinen ja peräänantamaton pyrkimys haluttujen tavoitteiden saavuttamisessa.

Kyläyhdistyksen toiminta tänään

Vuodet ja vuosikymmenetkin ovat vierähtäneet. Yhdistystoiminta ei houkuttele ihmisiä mukaan samalla tavalla kuin ennen. Lisäksi vapaa-ajankäytöstä kilpailevat monet muute aktiviteetit eivätkä sosiaaliset verkostot ole yhtä lailla paikasta riippuvaisia kuin aiemmin.

Kylätoimikunnassa olemme kuitenkin todenneet, että kysyntää ja tarvetta kyläyhdistystoiminnan jatkumiselle on edelleen olemassa. Vaikka aika ja koko maailma ovat muuttuneet merkittävästi, voidaan kyläyhdistyksen toiminnassa nähdä yllättävän paljon samoja piirteitä kuin sen alkuaikoina. Toimintamme pyörii edelleen yhdistyksen alkutaipaleella asetettujen ydintehtävien äärellä. Yritämme olla aktiivisesti yhteydessä päättäjiin ja vaikuttaa Metsämaata koskeviin asioihin ja päätöksentekoon. Pidämme yllä kylän vireyttä, yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä tapahtumien ja pienten projektien kautta. Tiedotuksemme toimii nykyisin pääosin somekanavien kautta, mutta ainakin toistaiseksi Kyläuutisten julkaisu on ollut mahdollista kahdesti vuodessa.

Kylätoimikunnan aktiivisuus vaikuttaa paljon siihen, mitä saamme aikaan. Vaihtuvuus kylätoimikunnan kokoonpanossa on ollut viime vuosina vähäistä, koska uusia toimijoita ei ole juuri ilmaantunut joukkoomme. Kyläyhdistyksen toiminnan jatkuvuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että mukaan saataisiin lisää ihmisiä, joilla on halua ja tarmoa osallistua kotikylän elinvoimaisuuden säilyttämiseen.

Muuttuva kotikylä

Kotikylämme on monin tavoin muuttunut kyläyhdistyksen historian aikana. Väki kylässä on vähentynyt ja palvelut ovat kaikonneet. Liikkuminen kylän ulkopuolelle on välttämätöntä niin koulunkäynnin, opiskelun, työnteon ja asioiden toimittamisen puitteissa. Muutoksista huolimatta Metsämaalla on edelleen elinvoimaa. Kahden valtatien kylänä meillä on hyvät liikenneyhteydet. Inhimillisen matkan päässä parinkymmenen kilometrin säteeltä on saatavissa kattavia palveluja. Metsämaa tarjoaa terveellisen, turvallisen ja luonnonkauniin asuinpaikan vakituisille ja lukuisille vapaa-ajanasukkaille. Eipä ihme, että Metsämaalle myytäväksi tulevat asunnot menevät kaupaksi suhteellisen nopeasti ja kyläämme on muuttanut paljon uusia eri-ikäisiä asukkaita. Metsämaalla on puhdasta ilmaa hengittää ja luonto lähellä liikkumista varten. Täällä voi elää oman näköistä elämää ja toteuttaa omia unelmiaan. Lukuisia kertoja on todettu Metsämaan olevan hyvä paikka asua ja elää. Metsämaalla saamme asua ”herran kukkarossa” tai ”jumalan lompakossa” erästä metsämaalaista nuorta miestä lainaten.

Kiitokset!

Kyläyhdistyksen puolesta haluamme kiittää kaikkia aktiivisia metsämaalaisia siitä korvaamattoman tärkeästä työstä, mitä kotikyläämme eteen on tehty menneinä vuosikymmeninä! Meidän nykyisten aktiivien tehtävänä on jatkaa tätä tärkeäksi koettua työtä oman aikamme tarpeet huomioiden.